Sijaintisi: Blogi

Huomenna, sunnuntaina 2.9., on Eläintarhan kentällä sateenkaariperheiden liikuntatapahtuma alk. klo 13. Minä olen menossa sinne vetämään painonnosto- ja kahvakuulatekniikkaa.

Mielenkiinnolla odotan huomista. Toisin kuin yleensä asiakastapaamisissani, kohderyhmä on nyt lähtökohtaisesti urheilutaustaltaan ns. tavallisia kansalaisia, joilla ei välttämättä ole aiempaa kosketusta niin painonnostoon kuin kahvakuulaankaan. 

Uskon, että jokainen, joka tulee näitä lajeja huomenna kokeilemaan, saa käsityksen ja tuntuman lajien luonteeseen ja hienouteen niin hyvänä lihaskuntoharjoitteena kuin ihan perusliikkuvuuden ylläpitäjänä. Saattaapa joku innostua harrastamaan näitä lajeja ihan tosissaankin.

Tapahtumassa lajeina lapsille/aikuisille 

60 m:n juoksu, pituushyppy, pallonheitto, perhefutis ja sukkulaviesti.

Aikuisille levytankonostot klo 13:15 - 13: 45  ja kahvakuulatekniikkaa klo 14:15 - 14:45.

_______________ 

v.2017 alkajaisiksi kuukausikisat Ruskiksella. Tulos 40 kg (tempaus)  ja 53 (työntö) kg on hyvä startti uudelle vuodelle. Seuraavaksi Piirinmestaruuskilpailut Nummelassa (tämän kuun lopulla) ja SM- kisat myöhemmin. Tänä Loppiaisena kuusi on oikeasti heitetty pois. Sen tilalle parvekkeelle laitan oranssinsävyisen kranssin. Linnanmäkivaloja muistuttava valosarja saa jäädä vielä ilahduttamaan sisätiloissa.

Pieni katsaus : Yksityiselämässä valmistaudun tulevaan kauteen opetellen uutta ohjelmaani punttisalilla. Se kehittyy ohjaajan avulla ja sitä läpi käydään. Aikataulutus tulee töiden ehdoilla. Ja nyt kun tuli lunta, ulkoilen suksillakin. Ja koska palautuminen on kaiken a ja o, pari kertaa viikossa on ihan oikeesti vaan venyteltävä. Viime keväänä tuli reiden lähentäjän venähdys ja kesällä kyynerpäässä jotain pientä. Nyt kaikki pitäisi olla kohdallaan niiden puolesta. Pikemminkin korostan kumminkin sitä, mitä voi tehdä. Ns. vammat rajaa toimintasektorilta jotain prosentin sieltä pois.

______________

Tällä jutulla korkkaan blogini auki,jee!

http://m.mtv.fi/sport/muut-lajit/uutiset/artikkeli/lex-hollo-persaukiset-puntinnostajat/4526196

Itse aloitin painonnostoharrastuksen noin tasan 30 vuotta sitten, olin silloin 17-vuotias jalkapalloilija ja kokeilin painonnostoa taloyhtiön punttisalilla (Helsingin Heraklesin nostajan) opastuksella. Hän asui viereisessä talossa. Viime viikolla mittariin tuli 48v.

  Kolme kautta; Ensimmäinen kymmenen vuotta:

Oma historiani lyhykäisyydessään on sellainen, että ensimmäisten joukossa aloin painonnoston (naiset) ja sain kasvoni Helsingin Sanomien urheilusivulle. Se oli TAK:n Tammikuun kilpailu. Ihka ensimmäiset kisat naisille olivat Porissa. Sellä kävin pesemässä koko seurueen (porilaisia), mutta Riitta Mäntylä oli siellä myös (Loimaalta). Pori on tuttu paikka muutenkin koska siellä vietin lapsuuden kesät mummolassa, joten oli kiva piipahtaa.

Taso oli aluksi ohut,joten pari-kolme kovaa nostajaa/sarja oli sitä päivää ja 90-luvun puolivälille asti. Mutta jotta tämä blogi ei tukehdu kuivaan historiaan, kerron nopeasti.

 Kolme kautta; Toinen kymmenen vuotta:

Muutamien Suomen mestaruuksien kautta ja EM-edustuksen,jäin vähäksi aikaa reenaileen itekseni, niin sanotusti"kun lapset tuli". Mutta tulihan siinä käytyä salilla/saleillakin entiseen malliin.

 Kolme kautta; Kolmas kymmenen vuotta

Kyllästyin kerran Liikuntamyllyssä ja päätin kokeilla jotain muuta eli kehonrakennusta. Olihan jonkin uuden kehittäminen muhinut jo mielessä. Mutta ikinä osannu kuvitella itseäni korkokengät jalassa + bikinit päällä kisalavalla, mutta halusin kokeilla ja sitä kautta tietää siitä enemmän. Palkkasin Personal Trainerin huipulta ja "jumpattiin" (kuten hän aina ilmaisi) Mayors´illa Ruoholahdessa. Sitä kesti 7vuotta ja sen jälkeen kiinnostuin, taas kerran, omien ominaisuuksien parantamisesta. Eli ajauduin kehonpainoharjoittelun puolelle. (Huom. painonnostoliikkeitä tykkäsin koko ajan tehdä myös). Vuoden verran tein kuntosalilla ja ulkonakin kehonpainoharjoittelu-ominaisuuksia kehittävää rääkkiä.

Tänä kolmantena kautena perustin myös yrityksen T:mi Mervi Kuusisto ja kävin Painonnostovalmentaja -koulutuksen Vierumäellä sekä myös Kuntosaliohjaajakoulutuksen Varalan urheiluopistolla. Ja muita toiminnallisia kursseja sekä jokin myös henkisen valmennuksen puolella. Jätin siis sivummalle entiset sähköpiirtäjän toimistotyöt, lasten hoitotyön ja keramiikkatehdastyön.

Blogi

Yhteydenottopyynnöt

  • tekstiviestillä 040 486 7816

Kiinnostuitko palveluistamme?

   Monipuoliset kuntosaliohjaukset
   Fyysisyyttä kehittävä painonnosto
   Itsepuolustus- ja kamppailulajien apuharjoittelu

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Rekisteriseloste

1. Rekisterinpitäjä

Kuusisto Mervi Tmi
Malmin kauppatie 2 C 41
00700 HELSINKI

Y-tunnus: 2382866-0
Puh: 040 486 7816

2. Rekisteriasiat

Asiakaspalvelumme vastaa rekisteriä koskeviin kysymyksiin ja palautteisiin mahdollisimman nopeasti.

3. Rekisterin nimi

Kuusisto Mervi Tmi:n asiakas-, markkinointi- ja ajankohtaiskirjeen tilanneiden rekisteri.

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Käsittelyn tarkoituksena on asiakassuhteen hoitaminen, asiakkaan ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen sekä henkilötietolain mukainen henkilötietojen käsittely verkkopalveluihin liittyviin tarkoituksiin, tutkimustoimintaan, rekisterinpitäjän ja/tai sen yhteistyökumppaneiden mainonnan ja/tai suoramarkkinoinnin suuntaaminen asiakastietojen perusteella rekisterinpitäjän viestimien ja palvelujen kautta luovuttamatta henkilötietoja ulkopuoliselle taholle.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisteri voi sisältää seuraavia tietoja asiakkaista:

  • Nimi
  • Sähköpostiosoite
  • Matka- ja/tai muu puhelinnumero
  • Organisaatio ja asema
  • Organisaation osoitetiedot
  • Yhteysloki

6. Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan rekisterinpitäjän asiakastietojärjestelmästä, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä, sekä mahdollisista muista julkisista lähteistä. Pääsääntöisesti osoitelähteet on eritelty mikäli ne ovat muita kuin ensiksi mainittuja.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Rekisterinpitäjä ei luovuta asiakkaiden henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

8. Tietojen poistaminen

Tietoja voidaan poistaa henkilön vaatimuksesta tai asiakassuhteen loppumisen vuoksi.

9. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisterinpitäjän ja sen mahdollisten tietotekniikkakumppanien tietoverkko ja laitteisto, jolla rekisteri sijaitsee, on suojattu palomuurilla ja muilla tarvittavilla teknisillä toimenpiteillä.

Uusimmat aiheet

Kerro meistä kavereillesi

Facebook Twitter 2Jaa